Children of Bodom, Lost Society v Savonlinna Opera Festival – Oopperajuhlat
Metallia Olavinlinnassa: Children of Bodom ja Lost Society Savonlinnan Oopperajuhlille heinäkuussa
Raskaan sarjan Opera Festival Rocks -hevikonsertit saavat jatkoa Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä. Melodisen metallimusiikin konkari Children of Bodom ja vahvassa kansainvälisessä nousussa oleva thrash metal -yhtye Lost Society esiintyvät Olavinlinnassa sunnuntaina 22. heinäkuuta. Lipunmyynti on käynnistynyt 15.12. Lippupisteessä ja Oopperajuhlien lipunmyynnissä.
Children of Bodom on vakiinnuttanut yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana asemansa Suomen metallimusiikin uuden sukupolven johtotähtenä. Bändi onkin tänä päivänä yksi parhaiten myydyimmistä metallimusiikkia soittavista kokoonpanoistamme kautta historian. Vuonna 2010 perustettu Lost Society on tunnettu energisistä ja räjähtävistä live-esiintymisistään. Näiltä nuorilta herroilta voimme jatkossa odottaa paljon!
Hevikonserteista on tullut Oopperajuhlilla jo perinne. Viime kesänä Amorphiksen, Stratovariuksen ja Stam1nan keikka myytiin loppuun ennätysajassa.
Konsertti 22.7.2018 alkaa klo 19, linnan portit avautuvat tuntia aiemmin.
Opera Festival Rocks
Children of Bodom & Lost Society
Olavinlinna 22.7.2018 klo 19.00
Liput www.lippu.fi sekä www.operafestival.fi
Children of Bodom
www.cobhc.com
Lost Society
lostsocietyfinland.com
----
Heavy metal at the medieval castle: Children of Bodom and Lost Society to play at Savonlinna Opera Festival in June
The popular Opera Festival Rocks heavy metal concerts continue at the Savonlinna Opera Festival next summer. The heavyweights of melodic death metal, Children of Bodom and internationally acclaimed trash metal line-up Lost Society will shake the thick walls of the Olavinlinna Castle on Sunday 22 July. Ticket sales have started Dec 15th at Lippupiste and the Opera Festival box office.
Over the last 20 years, Children of Bodom has established itself as a leading voice of the Finnish heavy metal scene. Today, it is one of the top selling Finnish metal bands of all time. Lost Society, founded in 2010, is famed for its explosive, high-energy live performances.
Heavy metal concerts are already a tradition at the Opera Festival. Last year’s concert with Amorphis, Stratovarius and Stam1na sold out in record time.
The concert begins on 22 July at 7pm. The castle gates open one hour earlier.
Opera Festival Rocks
Children of Bodom & Lost Society
Olavinlinna Castle 22 July 2018 at 7pm
Tickets www.lippu.fi / www.operafestival.fi
Children of Bodom
www.cobhc.com
Lost Society
ostsocietyfinland.com/